Joskus selviytyy, koska palo sisällä on suurempi kuin palo ulkopuolella.
Pakkanen ja tuuli tekivät vuonna 2018 hotellipalon sammutustöistä haastavat. 3000 neliön hotellista tuhoutui yli puolet kun Hotelli Iso-Syöte syttyi jouluna tuleen. Kuin Fenix lintu se nousi tuhkasta Suomen upeimmaksi tunturihotelliksi.
Hotelli sijaitsee tunturin päällä, yhden maan katolla.
Hirret tarjoavat upeat puitteet, mutta ihmiset tekevät palvelun. Hotellin omistajat ovat samaan aikaan putkimiehiä ja vastaanottovirkailijoita kuin johtajia. Huoneiden taulut ovat oman käden sivellyksiä ja sängyn jäkäläpääty isännän signeeraus.
Rakkaus paistaa niin käden jäljestä kuin katseesta. Kunnioitus toisen tekemiseen, toisen olemiseen ja luontoon ympärillä näkyy kaikessa ja kaikkialla. Kun sen saa, voisi ympärillä olla vaan punainen tupa ja perunamaa, ei tarvitsisi yhtä maailman upeimmista sviiteistä lasiseinineen ja henkeä salpaavine näköaloineen.
Tervetuloa Iso-Syötteelle toivottavat yrittäjäpariskunta Katariina ja Juha Kuukasjärvi!
Hotellin omistaja Juha on itse kerännyt ja kiinnittänyt jäkälät Karhun käpälän sviitin koriste reunukseen.
Käden taitoa ja sisustajan silmää. Hotellin spa ja ravintola ovat myös molemmat ensiluokkaisia vaativaan makuun.
Päivä on hyvä aloittaa poikkeuksellisen runsaasta aamiaisesta, jossa keliaakikotkin on huomioitu puurosta leivonnaisiin. Päivä on hyvä päättää kylmävesialtaan kautta lämpimiin poreisiin Hotellin uudessa spassa. Kaikkia elämyksiä yhdistää huikea näköala tunturin laelta alas laaksoon..
Hotelli Iso-Syötteen pyrkii kaikessa yhtä askelta korkeammalle. Ylitä itsensä, ”rise above” -on tavoite kaikessa.
Laskettelurinteitä on Iso-Syötteellä helpoista mustiin; ei tarvitse ajaa Lappiin kokeakseen Lapin.
Hiihtokeskus Iso-Syöte juhli vuonna 2020 40 vuotista taivaltaan Suomen eteläisimmällä tunturilla (432m).
Hiihtokeskus Iso-Syöte on palkittu mm. kansainvälisen World Ski Awards organisaation Suomen paras hiihtokeskus-palkinto, Suomen hiihtokeskusyhdistyksen Vuoden hiihtokeskus-palkinto ja tuoreimpana paras hiihtokoulu-palkinto. Hiihtokeskus Iso-Syöteelle myönettiin myös Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto 2020.
Hotellin elementiksi valikoitui hirsi; Pudasjärvi on maailman hirsipääkaupunki.
Joskus kannattaa laskea uusia rinteitä ja tehdä uusia suunnitelmia. Laskettelu on sydäntäni lähellä ja laskettelussa myös vaatteet. Uusi J. Lindebergin laskettelupuku päällä uskaltaa painaa lumisissa maisemissa. Kovassa pakkasessa arvostaa lämpöä ja teknisiä elementtejä.
Hotelli Iso-syöte on selkeästi tehty aikuisille matkaajille, mutta heidän mökit ovat myös mahtavia lapsiperheille. Myös rinteissä on pienet huomioitu.
Ei kannata sytyttää itseään toistamiseen tuleen, pitääkseen toista lämpimänä.
Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Toisella kertaa jalkaa ei kannata ottaa pois oven raosta. Sisällä on lämpimämpää kuin ulkona.
Maailman yksi upeimmista sviiteistä löytyy Hotelli Iso-Syötteeltä. Sviitin seinät on lasia ja tähtitaivas kattona.
Kotkanpesä-sviitti on listattu maailman 4. romanttisimmaksi sviitiksi.
Poreamme with a view.
Parhaat maisemat ovat usein korkealla, mutta eivät kaukana. Iso-Syöte on päivän ajomatkan päässä Etelä-Suomesta.
Jään takana on usein tuli. Molemmat voivat polttaa, mutta ei voittaa.
<3, Tua
-Koti on siellä, missä sydän on.
Onnea Pauliina Löytty, olet voittanut kelkkasafarin kahdelle Iso-Syötteellä!
OSALLLISTU KILPAILUUN!
Kerro mikä sviitti on mielestäsi upein ja voita itsellesi ja kaverillesi kelkkasafari Iso-Syötteellä!
Kommentoi TUA CASA facebooksivulla postauksen alle tai blogiin ja osallistu kilpailuun!
Voittaja ilmoitetaan blogissa 14.2.2021
Mikä Hotelli Iso-Syötteen sviiteistä on sinusta upein?
- KOTKANPESÄ SVIITTI
- FEENIKS SVIITTI
3. KARHUNPESÄ SVIITTI
Yhteistyössä
_______________________________________________________________________________________
www.bretelle.fi