Tua ja pieni pala kangasta

20 vuotta sitten näin Helsingin Sanomissa pienen ilmoituksen, jossa etsittiin solmioiden maahantuojaa. Syntyi BRETELLE ja löysin yhden elämäni rakkauksista.

Siitä ilmoituksesta alkoi myös aika, jolloin lensin aina joka toisen yön ja olin Bretellessä päivät töissä 10-20. Lentoemännän palkka mahdollisti yrityksen aloittamisen ilman velkaa -tosin univelkaa syntyi sitäkin enemmän. Kului yksi vuosi ja yritys toi leivän voilla pöytään ja sain taas nukkua joka yö.

Bretelle-liike on edelleen Korkeavuorenkadulla. Asusteitamme voi toki ostaa myös mm. Stockmannilta ja Finnairin lennoilta, sekä nettikaupasta www.bretelle.fi

– Myös maailman valloitus on alkanut.

Kun rakastaa sitä mitä tekee, niin se ei tunnu työltä. Nautin edelleen jokaisen täydellisen setin synnystä ja teen sen etsimisessä aina parhaani.

Hyvä solmiokuosi toimii usein myös taskuliinana ja monet kuosit pysyvät mallistossa jopa vuosikymmeniä, vain leveydet muuttuvat. Solmion leveys on taas levenemään päin. Viime vuosien kapeat solmiot alkavat olla historiaa ja esimerkiksi ensi keväänä solmion levein kohta on 8 cm.

Minulla on varastossa 1000 erilaista solmiota, 800 erilaista taskuliinaa ja 450 rusettia. Jokaisesta voimme vaihtaa värit toiveiden mukaan – vaikka vain yhden. Laatu on kuitenkin paras bisnes-suunnitelma.

Sitten elämääni syntyi rakkaita pieniä miehiä; ensimmäinen vuonna 2005 ja heti seuraavana vuonna toinen. Myös Bretelle muuttui lasten myötä; mallistoon tulivat lasten asusteet ja lasten pukuvuokraamo. Omasta tarpeesta syntyy joskus myös liikeideoita!

Kymmenen vuotta sitten solmio kuoli. Lama iski liikelahjoihin ja yritykseni kuihtui silmissä. Piti keksiä jotain uutta ja nopeasti. Taskuliinat valloittivat maailmaa ja solmiokauppiaasta tuli lähes yhdessä yössä taskuliinakauppias. Harvoin niin pieni pala kangasta voi pelastaa kokonaisen yrityksen. 

Olen taitava taittamaan taskuliinoja eri tavoin. Merkityksetön taito sinällänsä, mutta on tuonut monelle iloa.

Taskuliinan historia on verinen. Ranskan kaksintaisteluissa miehet pitivät valkoista taskuliinaa taskussa, joka oli sydämen päällä. Siihen tuli tähdätä ja punainen veri viestitti osumasta imeytyessään taskuliinaan. Jos halusi luovuttaa, sitä heiluttamalla se myös loisti aamun hämärässä.

Ilokseni voin kertoa, että solmiot ovat vahvasti tulossa takaisin. Syksyn solmiomyynnit olivat jo kymmenkertaiset verrattuna viime kevääseen. Se näkyy vahvasti myös Ruotsissa ja mm. Italian muotimessuilla.

Punainen solmio on aina upea. Se viestittää valtaa, voimaa ja luotettavuutta -Trumpista huolimatta.

Suurin osa yritysteni liikevaihdoista tulee yritysmyynnistä. Suunnittelen omakuosituotteita niin suomalaisille kuin ulkomaisille yrityksille.      Vuosien varrella omat valikoimamme ovat laajentuneet myös rusetteihin ja paitoihin. Suunnittelemani paidat valmistetaan myös Italiassa.   Taskuliinoissa voi tehdä myös innovaatioita. Olen keksinyt mm. lipputaskuliinat, jotka ovat myös muodoltaan lippuja, mutta toimivat hyvin taskuliinoina. Idean arvo on siinä miten sen hyödyntää.

  Tuleva vuosi on juhlavuosi. Ensimmäinen ”lapseni” täyttää 20 vuotta.

Bretelle ei ole vain satoja tuhansia solmioita. Se on myös joukko ihmisiä matkan varrelta; työkavereita, asiakkaita ja valmistajia. Matka on ollut välillä yhtä high five – tunnetta, välillä sairaana raatamista.

Olen tehnyt ja yrittänyt, ja taas uudestaan keksinyt, tehnyt ja yrittänyt – ja sillä mennään toivottavasti seuraavatkin 20-vuotta eteenpäin.

Ei pidä olla kiireinen, pitää olla tuottava.

Onnellista uutta vuotta 2018, koska ilman onnellisuutta, ei ole mitään.

<3, Tua

-Koti on siellä missä sydän on.