Tua CASA:n valot!

Tua Casan valot

Kaupallinen yhteistyö Lucevalon kanssa.

Ilman pimeyttä –valo ei loista kirkkaasti. Valo, kuvastaa minulle ennen kaikkea positiivisuutta, uuden ajan alkua. Valo antaa suuntaa ja kertoo mihin mennä. Valo antaa voimaa ja energiaa, himmennettynä rauhoittaa. Ja kun rakentaa, siihen kannattaa perehtyä, koska A. sitä on haasteellista jälkikäteen enää muuttaa ja B. sisustaminen alkaa valosta.

Eräs ystäväni kävi rakennustyömaalla aika alkuvaiheessa ja kysyi millainen valaistus taloon tulee. En ollut edes ymmärtänyt, että valo on niin merkittävä osa sisustusta ja mitä kaikkea sillä voi tehdä. Tua Casan valot

Sitten minuun otti yhteyttä Lucevalo ja Pasi Saari – kaikki, mitä oli ollut suunnitelmissa meni uusiksi; onneksi. Nyt kun ensimmäisen kerroksen valaistus on valmis ja vertaa siihen mitä piti olla, niin kävi aivan mieletön onni.

Valoja pitää oppia myös käyttämään. Valojen voimakkuuksia voi säädellä ja niitä voi pitää päällä eri tavoin yhdisteltyinä. Valon avulla voi luoda erilaisia tunnelmia kotiin ja sillä voi tuoda kodin eri yksityiskohtia esille näyttävästi. Tua Casa

Eteisen valot ovat Lucifero’s  srl tuotteita.

Profiilit Minifile ;  löytyy upotettava, riippuva ja pinta-asennettava.
Upotettavat led-valaisimet ovat Intra-lighting:in tuotteita, 6W ledi hyvällä  690 lm valoteholla Ra yli 90.

Sekä yksityisasunnoissa että myymälöissä ja toimistoissa hyvällä häikäisemättömällä valaistuksella on suuri
merkitys viihtyvyydelle ja oleskelumukavuudelle. Erityisesti ledeissä värintoistolla on suuri merkitys. Halvimmat led-valaisimet ovat värintoistokyvyltä alle Ra 80.

Hyvällä valaistuksen suunnittelulla voidaan toteuttaa hyvä valaistus kohtuullisilla kustannuksilla näyttävästi.

Minun kodissani muutamalla profiililla ja  hyvin sijoitetuilla upotettavilla valaisimilla saatiin näyttävä ja hyvä valaistus kohtuullisilla kustannuksilla.

Hyvällä kiinteällä perusvalaistuksella asunnon käyttömukavuus kasvaa ja sisustusvalaisimien hankintaan voi perehtyä rauhassa muuton jälkeen.

Tua Casan valot

Kohteen suunnittelu: Pasi Saari
Pasilla on yli 20 vuoden kokemus valaistustoteutuksista.
Vuosien aikana hän ollut mukana suunnittelemassa lukuisten asuntojen, toimistojen ja liiketilojen valaistustoteutuksia. Voin lämmöllä suositella. –Olen valaistunut! 🙂

Tua Casan valot

Kaikkea ei tarvitse itse tietää, sitä varten on olemassa eri alojen ammattilaisia. Valoissa hinnat vaihtelevat myös runsaasti; hyvillä neuvoilla ja valinnoilla pystyttiin tekemään valoratkaisut budjettiin sopiviksi.

Jotkut valoisat asiat tapahtuvat nappia painamalla.

<3, Tua

-Koti on siellä missä sydän on.

EW Logo
www.electrowaves.fi
www.lucevalo.fi

Laaja valikoima eri valmistajien laadukkaita valaisimia.

Pasi Saari, Electrowaves Oy, Product manager, lighting Lighting designer +358-400 225455
pasi.saari@electrowaves.fi / pasi.saari@lucevalo.fi
www.electrowaves.fi

Electro Waves Oy, Piispantilankuja 6, 02240 ESPOO