Miksi varatut miehet tavoittelevat makupaloja? -pysyisivät kotiruoassa

Kuinka moni tyytyykään huonoon suhteeseen, jotta ei tarvitse olla yksin? Mitä yksin? -Jos se ei ole ensisijaisesti parasta mahdollista seuraa, niin silloin on jotain pahasti vialla.

Kannattaa pistää joko nainen vaihtoon tai laittaa suhde kuntoon. Varattujen miesten on typerää yrittää liehitellä vieraita naisia, koska sitähän kaikki muut ovat, kuin se kotona oleva.

Eräs tuttuni kerran sanoi, että paraskin kaviaari alkaa ajan mittaan maistumaan maksalaatikolta. Kaviaari on aina kaviaaria.

Lohi kaviaarilla toimii aina; pienet syömäpuikot antoivat niille hauskan lisän!

Toiseksi, miksi olla suhteessa vaan suhteessa olemisen vuoksi. Ympärilläni on useita miehiä, jotka tiedostavat, että ovat ns. väärässä suhteessa ja lähtisivät, jos vain saisivat vihreää valoa toisaalta. Miksi ihminen tyytyy ns. toiseksi parhaaseen? On turha luulla, että olisi enemmän kuin yksi elämä.

Sanonta on parempi olla yksin, kuin huonossa suhteessa, pitää niin paikkaansa. Mutta jos suhteessa tyytyy myös vain keskinkertaiseen tai siihen, että on ”ihan ok”, niin elääkö koko elämänsä niin? ”Ok” -ei vaan riitä.

Lihapullatkin maustetaan tämän päivän ruokatrendeissä sisältäpäin.

Ymmärrän, että joskus biologinen kello alkaa tikittää ja on vaan pakko tehdä ratkaisuja, jos sitä oikeaa partneria ei löydy, mikäli jälkikasvua tahtoo saada, koska se juna ei odota. Mutta kun useimmat joutuvat kuitenkin toiselle kierrokselle, niin miksi ihmeessä mennä silloin suhteeseen vaan, jotta ei ole yksin?

Pientä, tuoretta ja sievää.

En usko, että ihmiset pettävät pettämisen takia. Ihmiset pettävät, koska kotona asiat eivät ole hyvin. Kun suhde menee alaspäin, vaatii tahdonvoimaa kääntää se takaisin raiteilleen; kahden tahdonvoimaa. Tahtoa hankaloittaa tunteet, koska ne eivät ole niinkuin lamppu; niitä ei voi vaan sytyttää ja katkaista omien toiveiden mukaan. Mielihalut eivät ole sama asia kuin sydämen ääni. Sitä pitää kuunnella ja käyttää tarvittaessa jalkoja.

Miniporkkanat pekonikääreessä; makeaa ja suolaista.

Itsesääliin on turha kietoutua. Tuntuu, että moni varattu mies potee sitä tunnetta. Tosin sääliä he siitä saavatkin, mutta se on tuskin sitä, mitä oli haussa. Miksi kukaan haluaisi miestä, joka pettää jo sitä omaa puolisoaan? Ihmiset eivät muutu.

Jos ei ole tyytyväinen elämäänsä, asialle pitää tehdä jotain. Ruoho on varmasti vihreämpää aidan toisella puolella, jos omaansa ei kastele.

Joskus visuaalisuus menee ohi maun; meloonia luumulla. Tutut maut uutena yhdistelmänä voi myös yllättää!

Sitten on saalistus. Naisen pitäisi odottaa, että mies saalistaa. Nainen valitsee kenet riisuu, mutta mies sen kenet rengastaa. Mutta pitää valita se kenet haluaa, ei sitä kenet saa.

Sanotaan, että kauneus tulee sisältäpäin; jääkaapin sisällölläkin on merkitystä -Sitä kun on mitä syö.

<3, Tua

– Koti on siellä missä sydän on.

#ruokatrendit #suhde #uusivuosi #coctailpalat