Bill Gates sanoi, että itsensä vertaaminen toisiin on loukkaus itseään kohtaan. Minä sanon, että kannattaa aina verrata itseään parhaaseen, koska vaikka sitä ei koskaan saavuttaisi, niin se auttaa ylittämään omat rajansa.
Toisen kehuminen on monelle vaikeaa, itsensä kehuminen jo lähes mahdotonta, Suomessa lähes laitonta.
Kun vertaa itseään itseensä, kannattaa verrata siihen, mitä on ollut menneisyydessä. Tavoitteena on kehitys, niin ihmisenä, tiedoissa kuin taidoissa. Elämää tulee elää niin, että elämä opettaa, niin hyvässä kuin pahassa. Ei tarvitse olla paras, mutta pitää tehdä parhaansa. Ja jos on hyvä, sen voi sanoa; sanoa myös ääneen.
Hanna Karonen on ystäväni jo monen vuoden takaa. Hän asuu ja vaikuttaa nykyään Dubaissa. Ja voin vain ihailla hänen käden jälkiään.
Hanna on taitavin sisustussuunnittelija mitä tiedän ja menestynyt todella kovalla työllä upeasti Dubaissa. Olen hänestä ylpeä; siitä kuinka pitkälle hän on jo päässyt ja kuinka pitkälle hän tulee vielä pääsemäänkään. Hanna on lahjakas, mutta suurinkaan lahjakkuus ei ole tie menestykseen ellei itse usko itseensä ja ellei sen eteen tee töitä; Hanna tekee.
Jotta voi olla ylpeä itsestään, ei tarvitse odottaa, että pääsee maaliin, voi olla ylpeä jokaisesta askeleesta sitä kohti.
Simply Design Interiors on perustettu 2008. Pääsuunnittelija, omistaja ja CEO Hanna Karonen on toiminut Dubaissa yrittajänä 8 vuotta ja hän tekee sisustuksia, niin yksityisille asiakkaille kuin yrityksille. http://www.simplydesignuae.com/
Simply Design toimisto sijaitsee aivan Dubain keskustassa Design House rakennuksessa. Simply Desing Interior nimi kuvastaa selkeää sisustamistyyliä Dubain runsaassa maailmassa.
Hanna on valmistunut Design Academy Edexcel London koulusta sisustussuunnittelijaksi ja tekee töitä, sekä arabien, että expattien kanssa.
Kuvat ovat Hannan ihanasta kodista Dubaissa. Hänen kotinsa on hänen paras käyntikorttinsa.
Ilman korkeita odotuksia on harvoin hyviä tuloksia. Me olemme sitä, mitä jatkuvasti teemme, siksi erinomaisuus ei ole teko, vaan tapa.
<3, Tua
– Koti on siellä missä sydän on.
#Hannakaronen #sisustussuunnittelija #SimplyDesignInteriors #Dubai #sisustus
FACEBOOK: https://www.facebook.com/SIMPLY-DESIGN-Interiors-203678256379636/?fref=ts
INSTAGRAM: simplydesigninteriors