Lunta tulee tupaan, kirjaimellisesti. Lähdin taas tänään äitini kanssa rakennustyömaalle hakemaan peräkärryä, jolla olisi pitänyt hakea työmaalle 4 väliaikaista ulko-ovea, jotka suojaavat osittain kylmältä ja jotka toimivat lukollisina ovina taloissa, kunnes lopulliset asennetaan. Peräkärry oli sen verran lumen peitossa, että päätimme, että ovet mahtuvat maasturiini; optimismia, jolla pääsee elämässä pitkälle tai sitten oppii kantapään kautta.
Tunneasioissa toimin monesti ennenkuin ajattelen. Impulsiivisuus ja tunteella eläminen aiheuttaa usein ”ovien pamahtelun” molempiin suuntiin. Onneksi olen oppinut pyytämään ja myös antamaan anteeksi. Isoissa asioissa kun suljen oven; se on kiinni lopullisesti. Vanhoja ovia ei kannata avata; yleensä niistä kyllä huomaa, miksi ne aluperin suljettiin. Mutta kun elää tunteella, tuntee ainakin elävänsä.
Hirveässä säässä sai Bauhaussissa onneksi ajaa sisälle pakkaamaan tavaroita. Pakkasimme hyvällä menestyksellä 4 ulko-ovea autooni, joka on tilaihme!
Onneksi saimme miehistä apua myös molemmissa päissä. En ole tehty nostamaan ulko-ovia autoon ja jos minulla olisi mies, en olisi todellakaan edes hakenut niitä! Sitä kuitenkin tuntee onnistumisen iloa, kun tekee asioita, jotka ovat oman mukavuusalueensa ulkopuolella.
Pakkanen on hidastanut rakentamista. Tiettyjä töitä ei voi tehdä ennenkuin pakkanen laskee -4:ään. Talo valmistuu, kun se valmistuu -toivottavasti kuitenkin niin, että pääsemme kesän aikana muuttamaan.
Hattua saa kyllä nostaa miehille, jotka pakkasessa tekevät töitä. Viime vuonna oli leuto syksy, mutta nyt pakkanen puree.
Mutta niinkuin rakentamisessa, niin elämässäkään ei pidä antaa periksi. Yleensä avainnipun viimeinen avain avaa oven.
<3, Tua
– Koti on siellä missä sydän on.
#uusialku #talonrakennus #lovemylife #blogi #meri #yksinmutteiyksinäinen #hyväntekeväisyys #BRETELLE #Tukholma #hattu #prinsessa #jäte #unelma #takka #värit #taskuliina #valkaisu #hymy #voittaja #rakennusvirasto #Kööpenhamina #työmatka #halloween #suklaa #rappuset #maailmanvalloitus #isänpäivä #Halti #Levi #Poro #kaukolämpö #Lontoo #pommi #Harrods #Sorel #makuuhuone #piparkakku #Ray-Ban #Black Friday #taivas #adventti #joulukalenteri #joulusiivous #ystävyys #joulutorttu #sydän #joulusiivous #katto #joulukuusi #joulukattaus #LuinSpa #Espoo Blues #CCM #Jääkiekkosynttärit #Joulukuusi #usko itseesi #Suomatkan ratsutila #keittiö #Gyyli #ovi