Elämä ei ole mustavalkoista, mutta on olemassa vain yksi totuus. Ihmiset eivät ole koristeita ja ennenkuin huomaatkaan, niin tämän päivän koriste, on jo huomenna toisen aarre. Lontoon Harrodsilla koristeita oli laidasta laitaan, huoneesta toiseen. Jos yksi värimaailma tai tyyli ei miellyttänyt, niin siirryit vaan sulavasti seuraavaan.
Joulun keskeisin koriste on joulukuusi. Tiedettävästi ensimmäiset koristellut joulukuuset ovat 1500-1600 lukujen vaihteessa Saksassa. Suomessa joulukuuset ovat alussa olleet pieniä ja jokaiselle perheen jäsenelle oli oma kuusi, johon sidottiin kullekin annettavat lahjat. Ensimmäinen maininta joulukuusesta Suomessa on vuodelta 1829.
Joulukuusen koristeet ovat pitkälti säilyttäneet vanhan, pramean tyylinsä. 1890-luvulla Saksassa joulukuusi koristeltiin ”loistamaan, kimaltamaan ja häikäisemään”. Suomessa samoihin aikoihin kuusen oksia koristivat omenat, leivonnaiset, konvehdit ja olkikoristeet. Muoti vaikuttaa myös koristeisiin ja tämän päivän kuuset taas säihkyvät ja koristeita on runsaasti.
Ho ho ho, Harrodsin joulussa raha ei kasva puussa. Mutta jos haluaa ostaa kuninkaallisia koristeita, niin kannattaa varautua tyhjäämään taskujaan. Niissä oli kauniit laatikot, mutta muuten eivät oikein kullan hehkullaankaan valloittaneet. Kaikki kun ei ole kultaa mikä kiiltää.
Harrodsin nalle Benedictissä oli kokoa. Sen koko oli tosin sitä luokkaa, että se ei mahdu kuusen alle, eikä kainaloon, mutta muuten sen sai 30. juhlavuoden kunniaksi 1200 punnalla. Olen aina sanonut, että mieluummin pieni laadukas, kuin suuri ja huonolaatuinen. Harrodsin nalle täytti kyllä kaikki kriteerit, mutta sekään ei aina riitä.
Hauskat puhelinkoppikoristeet muistuttavat ajasta, jolloin ihmiset vielä soittivat toisilleen, viettivät toistensa kanssa ehkä enemmän aikaa. Tänään viestit ajavat asian, jos niin haluaa elää. Tosin on hyvä muistaa, että kukaan ei ole niin kiireinen, ettei hänellä olisi aikaa mihin haluaa. Osa-aikaisella ihmisellä ei kannata täyttää täysiaikaisen paikkaa elämässä.
Harrods ja vaaleanpunainen joulu. "Pretty in Pink" joulukuusi olisi ehkä pikkuprinsessalle täydellinen, mutta viimeistään tässä vaiheessa tulee jo mieleen, että joulua ei saa kaupasta, se tulee sydämestä.
Harrodsin joulumaailma oli Lontoossa nähtävyys. Mutta Lontoo on joskus näyttänyt myös toisenkin puolen itsestään: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/tua_casa/pommiattentaatissa_lontoossa
Minun kuuseni koristeet ovat valkoisia, kristallia ja hopeaa. Useimmat niistä ovat muistoja eri maista ja eletyistä hetkistä. Kuusen latvoissa alkaa olla jo painolastia ja se alkaa muistuttamaan ns. jenkkikuusta. Mutta se on juuri sellaisena minusta ihana. Sitä on mieluummin vihattu sellaisena kun on, kun rakastettu sellaisena kuin mitä ei ole.
<3, Tua
– Koti on siellä missä sydän on.
#uusialku #talonrakennus #lovemylife #blogi #meri #yksinmutteiyksinäinen #hyväntekeväisyys #BRETELLE #Tukholma #hattu #prinsessa #jäte #unelma #takka #värit #taskuliina #valkaisu #hymy #voittaja #rakennusvirasto #Kööpenhamina #työmatka #halloween #suklaa #rappuset #maailmanvalloitus #isänpäivä #Halti #Levi #Poro #kaukolämpö #Lontoo #pommi #Harrods #Sorel #makuuhuone #piparkakku #Ray-Ban #Black Friday #taivas #adventti #joulukalenteri #joulusiivous #ystävyys #joulutorttu #sydän #joulusiivous #katto #joulukuusi