Viime vuonna Porvoossa avasi ”artisaanikahvila” Cafe Postres (Gabriel Hagertin kuja) ja me ihastuimme siihen oitis. Aluksi kävimme siellä aamiaisella ja saa sieltä myös brunssin viikonloppuisin. Leivonnaiset ja lattet ovat olleet huikean hyviä, mutta ennen kaikkea siitä muodostui viime kesänä suosituin jäätelöpaikkamme. Kehuin kaikkialla Porvoon parasta jäätelöä! Sitä ei voi hehkuttaa liikaa!

Tänä keväänä huomasin, että superherkullista gelatoa näyttää olevankin saatavilla Porvoossa Postresin lisäksi muissakin paikoissa mm. jokirannan Lippakioskilla, Bistro Gustafissa (Mannerheimink. 9) ja Vanhan Porvoon jäätelötehtaan kärryssä. Vanhan Porvoon jäätelötehdas (Gabriel Hagertin kuja ja Välikatu 6) on saanut myös vegaaniystävieni päät sekaisin tarjoamalla mm. banaani-kookosjäätelöä ja kauramaitoon tehtyä vaniljajäätelöä kirsikkahillolla.

Gelato- ja sorbetvalikoima on jo mittava ja kaikki näyttää niin hyvältä, että valinta voi olla vaikeaa… Oma suosikkini on ruskistettu voi–pinjansiemen -jäätelö ja kaveri ottaa lähes aina pistaasin. Niin Postresin kuin Vanhan Porvoon jäätelötehtaan gelatoissa ei edes voi osua harhaan; itse söisin ilolla niistä jokaista! Nam!

t. Ulla

-koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää

Ei enempää artikkeleita