Rakkaus voi tehdä sokeaksi – varsinkin, kun kyseessä ovat ihanat laukut! Näin ystävänpäivän teemoihin sopivat hyvin punaisen erilaiset sävyt ja kauniit sydämillä koristellut söpöt laukut. Guccin samettisen kaunista GG Marmont -laukkua saa myös oheisella tekstillä ja kukilla koristeltuna. Blind for love indeed!
Rakkaus on ihana asia ja sitä voi osoittaa myös niin monella muulla tavalla kuin laukuin ja sydämin. Kauniit sanat korvaavat helposti kukkakimpun ja kaiken ei aina oikeassa elämässä tarvitse olla niin vaaleanpunaista. Kiva, että kerran vuodessa saa kuitenkin hyvin mielin nauttia ruusunpunaisista unelmista sekä suklaasydämistä.
Maailmalla Valentine’s Day mielletään rakkauden juhlaksi, mutta onneksi Suomessa se on laajennettu tarkoittamaan myös ystävyyden juhlintaa. Hyvät ystävät ovat kultaakin kalliimpia. <3Coco Chanel suunnitteli laukkuihinsa erityisen salataskun rakkauskirjeitään varten. Kyseinen salatasku on edelleen tärkeä osa monia Chanelin laukkuja ja kätevä paikka kuljettaa papereita ilman, että ne pitää taittaa. Mikäli rakkauskirjeitä ei tarvitse salailla, päinvastoin, voi niitä kantaa avoimesti vaikka tässä ihanassa postilaatikon muotoisessa Kate Spaden laukussa. Mukaan tulee tavallaan myös se ensimmäinen (ketjulla kiinnitetty) kirje kuten postiluukusta pilkottaa.. Söpö ja taatusti huomiota herättävä laukku!
Lasihelmin ja monivärisin kristallein koristeltu Queen Margaret -laukku yhdistelee Guccin klassista sekä uutta muotoilua. Romanttisemman yksityiskohdan tekee bambukahvaan kiinnitetty teksti LOVED eli rakastettu. Tämä laukku sopisi vaikka ympärivuotiseen käyttöön.
Jos tykkää enemmän perinteisestä muotoilusta ja värimaailmasta voi laukkua tarvittaessa piristää vaikka söpöllä avainmenperällä tai laukkukorulla, kuten kuvassa näkyvällä punaisella sydämellä. Ystävänpäivänä punainen sydän sopii oikeastaan laukkuun kuin laukkuun.
Kaikkein erikoisemmat mallit eivät ymmärrettävästi ole jokaisen mieleen ja joskus mielipiteet voivat ajan myötä myös muuttua. Se entinen suosikkilaukkusi ei tunnukaan enää sopivan tyyliisi tai erityinen tilaisuus saattaa vaatia erityisen laukun.
Hyvä vaihtoehto on siksi vuokrata laukku tarpeen mukaan ja se on mahdollista tehdä Muru Rentin kautta. Laajasta valikoimasta löytyy ihania Chanelin, Guccin, Louis Vuittonin sekä Saint Laurentin laukkuja. Kirkkaanpunainen Louis Vuittonin Louise, Chanelin pinkki WOC tai vaaleanpunainen flap bag sopivat ystävänpäivän lisäksi myös moneen muuhun juhlaan ja arkeen. Hyvää ystävänpäivää! <3