Ihanat laukut Levillä

Levillä järjestettiin ensimmäistä kertaa saman viikonlopun aikana sekä pujottelun maailmancup, että talvikauden avajaiset. Viime viikonloppu kuluikin erittäin kansainvälisissä tunnelmissa. Valitettavasti suomalaiset laskijat eivät tällä kertaa päässeet toiselle kierrokselle, mutta kisoja oli kuitenkin hauska seurata. Toivottavasti tulevaisuudessa Suomi olisi taas mukana mitalikamppailussa! Samaa toivoivat myös paikalliset yrittäjät, sillä se houkuttelisi katsomoon myös enemmän sinivalkoisia kannattajia. Ihana Chanelin vaaleanpunainen unelma pääsi mukaan kisavilinään ja nauttimaan Lapin upeasta luonnosta.

Majoituimme ihanassa Levi Spiritissä luonnon helmassa. Parasta mökissä on sen valtavat oleskelutilat, jossa mahtuu isommallakin porukalla viettämään yhteistä aikaa. Tällä kertaa emme majoittuneet rannan läheisyydessä, mutta villan upea saunaosasto sekä ulkoporeamme toivat matkaan spa-tunnelmaa. Ihana Chanelin laukku ei luonnollisesti päässyt mukaan poreilemaan, mutta 38-asteisessa ulkoporeammeessa istuminen kauniiden lumisten maisemien ympäröimänä oli erittäin rentouttavaa.

Levillä after ski on monille tärkeämpää kuin itse laskettelu ja keskustasta löytyy useita ravintoloita hauskanpitoon. Ihana laukku pääsi mukaan Hullu Poro Areenalle ja 1700 henkilöä vetävä Areena täyttyikin kivasti perjantaina Jenni Vartiaisen ja lauantaina Egotripin tahtiin juhlivista.

Olimme kuulleet huhuja, että paras lohikeitto tarjoillaan King Crab House -kalaravintolassa, joten se oli pakko käydä testaamassa. Ravintola oli myös sisustettu teeman mukaisesti, mikä oli erityisesti pienten ruokailijoiden mieleen. Ja lohikeitto pääsi ainakin omaan top 5:seen!

Muita hyväksi todettuja ravintoloita alueella ovat Saamen Kammi ja heidän perinteiset lappilaiset herkut joikuineen sekä Pihvipirtin runsas alkuruokapöytä (jonka jälkeen pääruoalle ei melkein riitä tilaa). Hyvä pizzaa saa mm. Narranista ja Myllyn Äijästä.

Parhaalta ruoka maistuu ulkona vietetyn päivän jälkeen. Lapin raaka-aineita kunnioittaen valmistimme paljon paikallisia herkkuja, kuten poronkäristystä sekä loimulohta. Lasten mieleen oli erityisesti upeassa kodassa itse grillatut makkarat.

Levi tarjoaa kaikille jotain. Ihanista elämyksistä ja Lapin eksotiikasta voivat nauttia myös suomalaiset, vaikkakin paikallisten yrittäjien kanssa jutellessa tuli nopeasti selväksi, että suurin osa heidän asiakkaistaan tulee ulkomailta. Puhdas luonto onkin meille erittäin suuri ylpeydenaihe varsinkin näin Suomi100 -juhlavuonna. Jouluun on muuten enää reilu kuukausi aikaa!

Mururentistä voit vuokrata oman laukkusi mukaan matkalle tai vaikka pikkujouluja varten. Marraskuun loppuun asti saat 20% alennusta viikkovuokrista, tiedustelut ja varauspyynnöt muru@mururent.fi. Tiptap!