Viime kuun Halloween-bileiden jäljiltä jääneet kurpitsat kannattaa ehdottomasti hyödyntää ruoan laitossa kuin heittää pois. Tuhdimpi uunimunakas eli espanjalainen Tortilla de Patatas on helppo ja nopea tehdä niin arjessa lounaaksi tai viikonloppuna brunssi-herkuksi. Munakkaaseen ei tarvitse kuin muutamaa raaka-ainetta ja niitä on helppo muutella mielensä mukaan.
Alkuun laitetaan perunat kiehumaan, tässä on tärkeää jättää perunat kumminkin hieman raa’aksi. Perunoiden kiehuessa paloitellaan kurpitsa ja sekin keitetään kiehuvassa vedessä varovasti, että kurpitsa pysyy kasassa eikä muutu liian pehmeäksi.
Kun kurpitsan palat ovat hieman keittyneet ne siirretään kuumalle pannulle ja mukaan pari lusikallista hunajaa, näin kurpitsa saa makean ja rapean pinnan.
Uunivuoan pohjalle laitetaan paloitellut perunat ja niiden päälle hieman tuoretta tinjamia. Seuraavaksi ladotaan paahtuneet kurpitsan palat. Tämän jälkeen vispataan 4-6 munaa, riippuen kuinka ison munakkaan tekee. Munien sekaan lisätään mausteet, suolaa ja pippuria oman maun mukaan. Mukaan voi toki laittaa esimerkiksi chiliä, jos tykkää hieman mausteisemmasta ruoasta. Muna-mauste-seos kaadetaan tasaisesti kasvisten päälle.
Tuunattua munakasta paistetaan uunissa keskitasolla 180 asteessa noin 30 min, kunnes muna oli saanut kauniin värin pintaan. Tämän jälkeen hieman vihreää päälle ja annos on valmis nautiskeltavaksi!