Olessamme reissussa Latviassa Riikassa kävimme kurkkaamassa paikallista hunajakauppaa. Hunajan erikoisliike oli täynnä kaikkea mahdollisia hunajavalmisteita maan ja taivaan väliltä.
Hunaja on oikea ihmeaine. Se on ruuanlaitossa todella monipuolinen käyttötarvike, mutta hunajaa voi käyttää lukuisiin muihinkin asioihin.
Hunajassa on todettu olevan monia lääketieteellisiä hyötyjä. Hunajaa on käytetty lääkkeenä jo yli 4000 vuotta.
Hunajan on todettu auttavan mm. sydän- ja verisuonitauteihin, tulehduksiin sekä flunssaan ja yskään. Muun muassa mitä lasten yskään tulee, on sitä turvallisempi hoitaa hunajalla kuin lääkkeillä.
Tee flunssaa helpottava juoma pilkkomalla pala tuoretta inkivääriä kattilaan. Lisää päälle vettä ja keitä noin 15 minuuttia. Nauti inkivääritee hunajan kera. Vaihtoehtoinen, tehokas flunssajuoma on melkeimpä samanlainen, mutta inkivääri on korvattu tuoreella sitruunanmehulla tai miks ei vaikka laittaisia molempia.
Lääketieteellisten hyötyjen lisäksi hunaja toimii myös kauneudenhoidossa. Esimerkiksi saunahunaja pehmentää ihoa sekä tekee siitä kimmoisan. Hunaja toimii myös kasvonaamioissa ja samalla kosteuttaa sitä. Helppo ja toimiva yhdistelmä kotitekoiselle kuorintavoiteelle on sokerin ja hunajan sekoitus, joka on todella hellävarainen.
Hunaja toimii myös ihon epäpuhtauksien hoitoon. Harva tietää, että hunaja sisältää ainesosia, jotka ehkäisevät bakteerin kasvua. Kannattaa siis levittää hunajaa näkyvien epäpuhtauksien päälle ja antaa vaikuttaa n. 10-15 minuuttia.
Hiusten kanssa kamppailevan kannattaa kokeilla tehohoitoa, jossa hunajaa ja kookosöljyä sekoittaa keskenään. Tämä seos levitetään kosteisiin latvoihin, ja annetaan vaikuttaa n. 20 minuuttia. Huolellisen huuhtelun ja hiusten kuivaamisen jälkeen on lopputulos varmasti kiiltävä ja terveen näköinen tukka.
Riikan hunajaputiikissa oli myynnissä käsinvalmistettuja hunajasaippuoita.
On sanottu, että siitepöly on niin ravintorikasta, että ihminen voisi elää pitkään pelkästään sillä ja vedellä. Siitepölyä voi käyttää ravinnoksi mm. proteiininlähteenä. Sitä voi lisätä esimerkiksi jogurtin joukkoon. Sopiva annos siitepölyä on 1-2 tl päivässä.
Lisäksi siitepölyä käytetään siitepölyallergian siedätyshoidossa lääkärin ohjeiden mukaan. Siitepöly- tai hunaja-allergisen on tietysti oltava varovainen kaikkien mehiläistuotteiden nauttimisessa, eikä siedätyshoitoa pidä aloittaa omatoimisesti.
Kotimaista kannattaa silti suosia, sillä joistakin ulkolaisista hunajalaaduista siitepölyhiukkaset on saatettu suodattaa kokonaan pois, jolloin häviävät hunajan terveysvaikutuksetkin.
www.hunaja.fi