Hunajainen thairuoka

Kesällä maistuvat kevyet ja raikkaat ruoat. Tämä hunajainen thairuoka on helppo ja nopea valmistaa vaikka lounaaksi tai hieman näyttävämmällä asettelulla toimii tarjottavana myös illanistujaisissa.

Raaka-aineet koostuvat tuoreista kasviksista ja mausteista. Kasviksia voi laittaa oman maun mukaan. Tässä ohjeessa on käytetty: paprika, sipuli, kesäkurpitsa, kirsikkatomaatti, herkkusieni sekä tuore chili, sitruunaruoho, lime, inkivääri että korianteri.

Valmistus kannattaa aloittaa raaka-aineiden pilkkomisella. Tämän jälkeen pannulla paistetaan ensin hunjamarinoitu kana, jonka jälkeen siihen lisätään kasvikset. Tässä vaiheessa on hyvä laittaa lasinuudeli kiehumaan, kun kasvikset ja kana kypsyvät.

Ruoan maustamiseen käytetään vihreää currytahnaa sekä Hunajayhtymän Mieleinen hunajaa, joka hieman tasapainottaa vahvoja makuja. Lopuksi joukkoon lisätään tölkillinen kookosmaitoa.

Tämän ruoan valmistuksessa käytetyt mausteet ovat todellisia terveyspommeja. Kookoksella on monia terveysvaikutuksia ja on tutkitusti parempi vaihtoehto monelle muulle kermalle tai kasviöljylle. Sitruunaruoho sekä korianteri sisältävät paljon vitamiineja sekä kivennäisaineita, joiden on sanottu auttavan mm. vastakipuihin. Myös chilillä, limellä ja inkiväärillä on todettu olevan monia hyviä terveysvaikutuksia, mm. ruuansulatuksessa. Hunaja on myös oikea ihmeaine, jolla monia ulkoisia sekä sisäisiä terveysvaikutuksia.

Näyttävän esillepanon annoksesta saa, kun sen tekee puolikkaan ananakset kuoreen. Halkaise ananas puoliksi ja kaavi sisällys ulos. Tämän tuoreen ananaksen voi myös lisätä ruokaan mukaan. Kasaa lasinuudelit pohjalle ja kaada valmis kastike päälle. Annoksen voi koristella vielä tuoreella korianterilla sekä limellä ja on sitten valmis nautittavaksi.

hunaja.fi