Mitä toivoisit, jos saisit toivoa yhden asian?

Sanon aina, että sitä saa, minkä eteen tekee töitä, ei sitä, mitä toivoo. Samalla kuitenkin uskon, että ei ole haavetta ilman työkaluja sen toteuttamiseen. Pitäisikin unelmoida, toivoa ja toteuttaa. On vaan osattava lopettaa toivominen ja aloittaa tekeminen.

Ensi yö on paras mahdollinen yö toivoa, koska on paras mahdollinen yö nähdä tähdenlentoja! Minä aloitin teemalla jo heti aamusta; tähdellisellä aamiaisella.

Tähti banaani-mustikka-kananmuna pannukakku

 
Banaani-mustikka-kananmuna paistokseen tarvitset 4 banaania, 6 kananmunaa ja kupillisen mustikoita.

Soseuta ainekset ja kaada seos voideltuun uunivuokaan.

Paista uunissa miedolla n. 120 astetta ja n. 20 min. Paistoksen tulee olla kiinteä.

Ehkä tähdet ovatkin pieniä aukkoja taivaan lattiassa.

Painelin vuokaan piparkakkumuotilla ja sain kauniita tähtipannukakkuja!

Tähdenlento (meteori) on taivaalla näkyvä valoilmiö, joka syntyy kun pieni kivi palaa ilmakehässä. Valoilmiö kestää korkeintaan muutaman sekunnin. Elokuussa yöt alkavat olla riittävän pimeitä tähtitaivaan tarkkailuun.

Perseidien meteoriparvea seurataan Suomessa eniten. Paras havaintoaika on ensi yönä!

Hae pimeä paikka, josta taivas näkyy hyvin. Taivasta pitäisi tarkkailla vähintään puoli tuntia, joten kannattaa asettua maahan makaamaan. Tänä vuonna tähdenlentoja voi parhaimmillaan nähdä parikymmentä tunnissa! 20 mahdollisuutta toivoa! 🙂

Banaani-mustikka-kananmuna tähtipaistoksen seuraksi sopii maustamaton jogurtti.

Jos tuntee joskus luhistuvansa, niin kannattaa muistaa, että tähdetkin syntyvät, kun tähtienvälinen kaasu- ja pölypilvi luhistuu kasaan ja että pieninkin tähti loistaa pimeässä.

Hunaja viimeistelee makukokonaisuuden. Sitä ei kannata laittaa liikaa, koska banaani tuo paistokseen jo makeutta.

If I’ll be your star, will you be my sky?
<3, Tua
-Koti on siellä missä sydän on
Kuvahaun tulos haulle mieleinen

www.hunaja.fi